Suomen Hypnoosiliitto - Finlands Hypnosförbund - Finnish Association of Hypnosis - SHL ry
Eettiset ohjeet
Toiminnan perusta
Rentoutus-, hypnoosi-, suggestio- ja mielikuvapohjaisten ohjaus-, valmennus- ja terapiamenetelmien
lähtökohtana on aina asiakkaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen ja edistäminen.
SHL ry:n eettinen ohjeistus koskee kaikkia yhdistyksen jäseniä.
Asiakastyöskentely
1. Työskentely rakentuu asiakkaan vakaumuksen ja arvomaailman kunnioittamiselle.
Asiakkaan kokonaisvaltainen hyvinvointi on aina etusijalla.
2. Asiakastyöskentelyssä tulee aina menetellä siten, että asiakas voi kokea olonsa turvalliseksi,
tasavertaiseksi ja riippumattomaksi niin ohjausprosessin aikana kuin sen jälkeenkin.
3. Asiakkaan hyvinvointia ja elämänlaatua voidaan tukea lyhytterapeuttisella mallilla tai
osana pidempää muuta terapiaa. Ohjauksessa käytettävistä menetelmistä sovitaan
aina yhdessä asiakkaan kanssa.
4. Yhdistyksen jäsen toimii oman koulutuksensa ja hallitsemiensa menetelmien asettamissa rajoissa
ja ohjaa tarvittaessa asiakkaansa toisen asiantuntijan tai terveydenhuollon asiakkaaksi.
5. Asiakastyöskentelyä koskevan informaation tulee olla asiallista ja oikeassa suhteessa
jäsenen ammattitaitoon ja hänen tarjoamiinsa palveluihin.
6. Asiakastapaamisista tulee tehdä ammatinharjoittamisessa tarvittavat muistiinpanot.
7. Asiakastyöskentelyssä esille tulevat tiedot ovat luottamuksellisia ja salassa pidettäviä.
8. Asiakastyöskentelyn tulee noudattaa voimassaolevaa lainsäädäntöä.
9. Asiakastyötä tekevä yhdistyksen jäsen voi kieltäytyä sellaisesta toimeksiannosta, joka
on ristiriidassa hänen oman arvomaailmansa tai etiikkansa kanssa.
Jäsenten yleiset velvoitteet
Suomen Hypnoosiliitto ry:n jokainen jäsen vastaa omalta osaltaan käytöksensä ja toimintansa
asiallisuudesta ja eettisyydestä. Hänen yhdistyksestä ja sen toiminnasta antamansa informaatio
on vastuullista ja yhdistyksen tarkoituksen ja toimintaperiaatteiden mukaista.
Yhdistyksen jäsenet arvostavat toisiaan ja kunnioittavat toistensa erilaisuutta, osaamisprofiilia
ja arvomaailmaa.
Valitusmenettely ja eettinen toimikunta
Valitusmenettely
Asiakkaan ollessa tyytymätön saamaansa palveluun tulee epäselvyydet ensisijaisesti ratkaista
asianosaisten kesken tai kolmannen henkilön läsnä ollessa, molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Jos keskinäinen sopiminen ei onnistu, on asiakkaalla oikeus tehdä tapahtuneesta kirjallinen valitus
SHL ry:n hallitukselle, joka toimittaa valituksen eettisen toimikunnan käsiteltäväksi. Yhdistyksen jäsenellä
on velvollisuus informoida asiakastaan tästä mahdollisuudesta.
Eettinen toimikunta
Mahdollisen valitusmenettelyn tullessa ajankohtaiseksi SHL:n hallitus kutsuu koolle nelihenkisen eettisen
toimikunnan, jonka jäsenistä kaksi on yhdistyksen ulkopuolelta.
Jos eettinen toimikunta valituksen alaisen tapauksen käsiteltyään ja ao.yhdistyksen jäsentä kuultuaan toteaa
yhdistyksen jäsenen toimineen epäeettisesti, voi toimikunta antaa yhdistyksen hallitukselle ehdotuksen
huomautuksesta, kirjallisesta varoituksesta tai yhdistyksestä erottamisesta.
Hallitus tekee päätöksen eettisen toimikunnan tekemän ehdotuksen pohjalta. Päätös on lopullinen, eikä
siitä voi valittaa.